DOSTOJEVSKIN RIKOS JA RANGAISTUS: RASKOLNIKOVIN JA SONJAN RAKKAUS.

Dostojevskin Rikos ja rangaistus on suosikkikirjojani.  Itse asiassa se ei ole kirja, vaan itse elämä. Luin sen ensi kerran nuorena miehenä joskus 70-luvulla enkä sitä sen jälkeen mielestä ole saanut.

Ensimmäisestä lukukokemuksestani tulee heti mieleen kirjassa ollut kuvitus. Kuvat vaikuttivat varmasti mielikuviini romaanin henkilöistä. Nuo kuvat jäivät niin kirkkaina mieleeni, etten romaanista tehtyihin elokuviinkaan ole tutustunut ennen tätä syksyä. On toki muitakin syitä. En ole halunnut nähdä suurta romaania vesitettynä.

Romaanin kuvitusta

Muistelen lisää. Aloittaminen oli vastenmielistä. Romaani oli pitkä ja kieli tuntui vanhahtavalta. Kirjan päähenkilö Rodion Raskolnikov alkoi kuitenkin heti kiinnostaa enkä enää vierastanut vanhahtavia kielikuviakaan. Kun Raskolnikov sitten surmasi kirveellä panttilainaamoa pitävän koronkiskurieukon, lukeminen vain kiihtyi. Harpoin joidenkin pitkien vuorosanojen yli, halusin päästä pikimmiten eteenpäin. Eläydyin tapahtumiin. Aina uudessa luvussa odotti jokin yllätys.

Romaani oli minulle yhtäältä rikostarina: halusin tietää, pystyykö Porfiri Petrovitsh selvittämään surman. Mutta se oli myös paljon muuta. Moraalin ja oikeudenmukaisuuden kysymykset askarruttivat alusta lähtien. Loppuratkaisu pani ajattelemaan myös uskon kysymyksiä. Kaikkinensa lukukokemuksen myötä heräsi laajempikin kiinnostus 1800-luvun Venäjään, sen kirjallisuuteen ja venäläisyyteen yleensä. Kirjan pariin on täytynyt palata myöhemminkin.

Kuluneena syksynä syvennyin uudelleen romaanin maailmaan. Löysin kirjastosta pari romaaniin perustuvaa elokuvaakin, joista saatan kirjoittaa joskus tarkemmin. Varsinaisesti halusin kuitenkin tutustua vuonna 2008 ilmestyneeseen uuteen Olli Kuukasjärven käännökseen (F. M. Dostojevski: Rikos ja Rangaistus. Suom. Olli Kuukasjärvi. Otava 2008). Olen venäjän kielen taitoinen ja tunnen luonnollisesti alkukielisenkin version. Suomennoksia on kiva vertailla. Hienoa, jos kirja on uuden suomennoksen ansiosta saanut uusia lukijoita.

Mielikuvissani Raskolnikov on aliravitsemuksen rajamailla hoippelehtiva rutiköyhä resupekka, joka fyysisen heikkouden heikentämänä, välillä kuumehoureisena ja vainoharhaisena, painajaistenkin uuvuttamana menettää vähitellen otteen elämästään.

Romaanin alkuluvuilla hän suorittaa veritekonsa. Koronkiskurin tappaessaan ja hänen omaisuutta ryöstäessään hän kokee toimivansa oikeudenmukaisuuden nimissä eikä usko siitä sen vuoksi syntyvän omantunnon tuskia. Ongelmia kuitenkin ilmenee jo surmahetkellä, kun paikalle yllättäen ilmestyy surmatun viaton sisar Lizaveta, ja Raskolnikov joutuu surmaamaan myös tämän. Tästä alkaa symbolinen kujanjuoksu, joka lopulta päättyy romaanin lopussa pakkotyöleirille. Raskolnikov ei pääse irti murhaa seuranneesta syyllisyyden ja säälin tunteista, vaikka hän romaanin loppuun asti – välillä hyvinkin perustellen - vakuuttelee tappaneensa vain ”täin”, jollaisista yhteiskunnassa on päästävä eroon.  

Romaanin henkilöiden suhteet muodostavat tapahtumien edetessä kudoksen, joiden avaamisessa on haasteensa. Raskolnikovin äiti ja sisar Dunja tuovat romaaniin mukanaan laajan henkilö- ja tapahtumagallerian. Romaanin salaperäisin henkilö on Arkadi Svidrigailov. Hän on elämässään saanut vain pahaa aikaan. Hän on perinyt vastikään (epäselvissä olosuhteissa) kuolleen vaimonsa rahat ja ilmestyy yllättäen kaupunkiin (Pietariin). Myös Raskolnikovin sisar Dunja oli saanut hänestä kärsiä ollessaan vaimon kartanossa kotiopettajattarena ja saatuaan työstänsä potkut Svidrigailovin takia. Potkujen myötä koko perhe oli joutunut hankalaan taloudelliseen tilanteeseen, jonka sisar aikoo ratkaista menemällä naimisiin itseään paljon vanhemman virkamiehen Pjotr Luzhinin kanssa. Hän tuleekin Pietariin juuri tapaamaan Luzhinia.

Romaanin keskeisiä henkilöitä ovat myös Marmeladovin perhe. Isä Semjon Marmeladov on työstään potkut saanut juoppo virkamies, joka jo melko varhaisessa vaiheessa romaania jää vossikan alle ja kuolee. Hyväsydämisyydessään hän on mennyt vanhempana uusiin naimisiin keuhkotautia sairastavan Katerina Ivanovnan kanssa, jolla on kolme lasta edellisestä avioliitosta. Semjon Marmeladovilla on edellisestä avioliitostaan aikuinen tytär Sonja Marmeladova, joka joutuu isänsä juoppouden takia ansaitsemaan perheelle toimeentulon prostituutiolla. Ammattinsa vuoksi hän joutuu asumaan muusta perheestä erillään.

Sekä Svidrigailov ja Raskolnikov ovat pahantekijöitä, joista Svidrigailov päätyy kuitenkin elämässään erilaiseen ratkaisuun. Svidrigailov osoittautuu hyväntekijäksi. Hän auttaa taloudellisesti Marmeladovin perheen lapsia vanhempien kuoltua, myös Sonjaa. Sitten hän yrittää epätoivoisena polvistuen kosia Dunjaa, jota hän aikaisemmassa elämässään oli törkeästi lähennellyt. Dunja torjuu hänet sen jälkeen kun on yrittänyt häntä ampua. Svidrigailov ampuu sen jälkeen itsensä.  Miksi Svidrigailov ja Raskolnikov päätyvät erilaisiin ratkaisuihin? Yksi tulkinta on se, että Svidrigailov ei tuntenut tekemisistään minkäänlaista katumusta (http://lit.1september.ru/article.php?ID=200600411).

Tatjana Bedova Sonjan roolissa Lev Kulidzhanovin elokuvassa Rikos ja rangaistus vuodelta 1969

Pysyäkseni jotenkin kohtuuden rajoissa keskityn tässä kirjoituksessani lähinnä Raskolnikovin ja Sonja Marmeladovan suhteeseen.  Haluan kuitenkin vielä vähän kertoa romaanin miljööstä. Kyseessähän on myös romaani Pietarista.  Sen tietyt paikat saavat erityisen merkityksen. Romaaniin perehtynyt voi kai vielä nykyäänkin aistia Pietarin kaduilla Raskolnikovin haamun liikkumassa. Kaupunkikuvauksissa paljastuu henkilöiden sieluntila. Mielen sokkeloita kuvataan ympäristön kautta. Tunnelma on välillä lähes klaustrofobinen. (Ks. Hannu Waaralan arvio vuodelta 2008 http://www.demari.fi/arkisto?id=349 .)

Pieni mutta paljon puhuva yksityiskohta on Raskolnikovin asunto. Romaanissa se on kuvattu surkeaksi kopiksi, joka muistuttaa ruumisarkkua. Siellä hän hautoi omia aatteitaan. Toisaalta Raskolnikov on kuvattu vallankumouksellisena toimijana, joka on sosiaalista omaatuntoaan seuraten tehnyt paljon hyvää jopa henkensä uhalla. Hänen mm. kerrotaan pelastaneen pienen lapsen palavasta talosta ja saaneen siitä vakavia palohaavoja. Osin olosuhteiden pakosta Raskolnikov kuitenkin käpertyy omaan ”ruumisarkkuunsa” ja hautoo yksinäisyydessään omia yli-ihmisteorioitaan.

Raskolnikov tuntee sääliä ja myötätuntoa köyhiä ja osattomia kohtaan. Hän haluaisi auttaa ihmisiä, mutta on itse varaton. Tästä syystä hänestä on tullutkin koronkiskurieukon asiakas. Oman äitinsä ja sisarensa edessä hän kokee syyllisyyttä. Häneen on asetettu suuria toiveita, joita hän ei kykene täyttämään. Äiti on halunnut kouluttaa hänet, että hän saisi joskus hyvän viran ja sitä myöten voisi turvata myös hänen toimeentulonsa vanhuuden päiviksi.  

Suhteet entisiin opiskelutovereihin ovat lähes katkenneet. Hengenpitimiksi pitäisi antaa edes yksityistunteja, mutta siitäkään ei tule mitään. Kun rahaa jostakin tulee, se hupenee välittömästi. Esimerkiksi äidin vähistä rahoistaan lähettämä apu hupenee nopeasti, kun hän avustaa epätoivoon ajautunutta Marmeladovin perhettä hautajaisten järjestämisessä.

Sonja ja Raskolnikov (roolissa G.Taratorkin) Kulidzhanovin elokuvassa.

Sonja Marmeladovan  ja Raskolnikovin kohtalot osuvat romaanissa lopulta yhteen.  Raskolnikov tutustuu ensin eräässä kapakassa Sonjan isään, joka kertoo hänelle perheestään ja tyttärestään ja surkeasta kohtalostaan. Sonja on jo fyysisestikin kuin murenemassa: hento, heikko, yltä päältä vapiseva hauras nuori nainen.  Ihokin kuvataan läpikuultavaksi. Hän on kouluja käymätön, hyväntahtoinen ja syvästi uskonnollinen ihminen. Hän on kärsinyt paljon paitsi prostituoituna myös perheensä takia, Raskolnikovin mielestä turhan tähden. Kaikesta huolimatta hän uskonnollista vakaumustaan seuraten palvoo isäänsä ja puolustaa vilpittömästi äitipuoltaan tämän häijyydestä piittaamatta. Kun isä ja myöhemmin myös äitipuoli kuolevat, tilanne näyttää toivottomalta, Raskolnikov ja Sonja löytävät toisensa.

Romaanin vaikuttavimpia kohtauksia on se, kun Sonja lukee Raskolnikoville Uudesta testamentista tarinaa Lasaruksen kuolleista heräämisestä (Johanneksen evankeliumin 11.luku). Sonjan luona vieraillessaan Raskolnikov löytää pöydältä Uuden testamentin. Osoittautuu, että sen on tuonut hänelle sama Lizaveta , jonka Raskolnikov on tappanut koronkiskurin kanssa kirveellä (mitä Sonja ei vielä silloin tiedä).  Raskolnikov murhatessaan ”täin” on samalla tappanut myös Sonjan sydänystävän, jolle tämä oli voinut sisimmästään avautua.

Lasaruksen kuolleista herääminen

Raskolnikov pyytää tai lähes vaatii Sonjaa lukemaan. Tämä epäröi, koska Raskolnikov ei usko, mutta suostuu lopulta. Sonja Marmeladova alkaa lukea ääni väristen ja ruumis vapisten, henki salpautuu, hän häpeilee vapinaansa. Lukiessaan Sonja on kuin kuumeessa, vesissä silmin hän sitten haltioituu ja ääni alkaa soida. Saatuaan lukemisensa loppuun, hän on täysin uupunut. Hän häpeää katsoa Raskolnikovia joka seuraa lukemista liikuttuneena. Hän vaikuttuu kuitenkin Sonjan eläytymisestä, siitä kuinka tämä avaa lukiessaan sisimpänsä. Raamatun sisältö jättää hänet kylmäksi. Sonjan ruumis vapisee vielä pitkään lukemisen loputtua. Romaanin mukaan kestää viisi minuuttia hiljaisuutta, kynttilä vain lepattaa lopullaan.

Tällainen herkkä murhaajan ja porton yhteinen hetki jatkuu kuitenkin yllättävällä tavalla. Raskolnikov alkaa puhua aivan toisella, karummalla äänenpainolla. Kylmäkiskoisuus hämmentää Sonjan. Hän kertoo hylänneenä vanhempansa, tunnustaa, että Sonja on hänen ainoansa ja pyytää tätä lähtemään mukaansa. Sonja ei tajua mitä Raskolnikov tarkoittaa. Hän näkee Raskolnikovissa mielipuolen, mutta toisaalta myös hyvin onnettoman ihmisen. Raskolnikovin mielestä Sonja on tuhon oma, yksin hän ei selviä. Raskolnikov julistaa vakaumustaan: köyhyys on poistettava, valta on otettava käsiin. Tämä saa Sonjassa aikaan vain hysteerisiä puuskia. Sitten Raskolnikov ilmoittaa kertovansa seuraavana päivänä Lizavetan surmaajan nimen. Sonja pelästyy ja joutuu lähes järjiltään.

Raskolnikovin käytös selittyy kuitenkin Sonjan lukemasta Lasarus-tekstistä (ks. Juri Lukinin artikkeli http://lit.1september.ru/article.php?ID=200600411). Raskolnikov yhdistää Sonjan ja Lasaruksen. Sonja on prostituoituna  toimiessaan kuollut kuin Lasarus. Raskolnikov sen sijaan omassa teoriassaan pitäytyen ottaa Kristuksen aseman. Hän puhuu kuin Jeesus. Raamatullista kielikuvaa mukaillen hän pyytää Sonjaa seuraamaan itseään. Sonjan elämä on tuhon oma. Raskolnikov tuo Sonjalle uuden elämän.   

Raskolnikov on Sonjalle välillä hyvin ilkeä tietoisesti kiusaten häntä. Hän järkyttää Sonjaa toteamalla, että myös hänen äitipuolensa pienellä tytöllä  Polenkalla on edessään sama tie kuin Sonjalla. Sonja järkyttyy. Tämän tapaamisen seurauksena Sonja nukkuu seuraavan yön kuumeessa levottomana houraillen.

Seuraavana päivänä Raskolnikov kertoo Sonjalle totuuden. Sonja ohjaa määrätietoisesti Raskolnikovia tunnustamaan rikoksen. Sonjan mielestä kärsimys on otettava kannettavaksi ja sovitettava rikos. Raskolnikov protestoi, mutta aikoo olla Sonjalle mieliksi..

Raskolnikovia vie eteenpäin hänen aatteensa. Viimeiseen asti hän uskoo olevansa oikeassa. Kun hän kertoo olevansa murhaaja, hän ei luovu periaatteistaan. Hän ei usko Jumalaan, mutta hän ei halua vastustaa Sonjaa. Hän suostuu tämän pyyntöihin ja vaatimuksiin, koska hän haluaa olla Sonjalle mieliksi eikä halua häntä menettää. Hän suostuu tunnustamaan rikoksensa, mutta perusteena ei ole se, että hän olisi tehnyt jotain väärin, vaan pelkästään se, että hän on niin heikko ihminen. Hän häpeää sitä, että ei ole pystynyt toimimaan suunnittelemallaan tavalla. Sonjan uskonnollisuutta hän sisimmässään halveksii aivan romaanin viimeiselle sivulle asti.

Raskolnikovin lähtiessä Sonjan luota poliisilaitokselle tunnustamaan tekonsa Sonja antaa läksiäislahjaksi oman ristinsä ja pyytää tätä tekemään ristinmerkin. Hymähtäen hän tekee sen, kaiken varalta useamman kerran. Kun Sonja sitten vielä näyttää lähtevän mukaan, Raskolnikov vihan puuskassaan tiuskaisee niin, että tämä jää pelästyneenä seisomaan ja hän lähtee jäähyväisiä jättämättä. Ulkona hän yhä miettii tunnustamisen mielekkyyttä. Sonjan ajatukset tuntuvat hölynpölyltä. Kun hän sitten torilla huomaa Sonjan salaa seuraavan häntä, hän rauhoittuu. Sonja ei ole häntä hylkäämässä. Suuresti häveten hän täyttää torilla myös Sonjan toisen toivomuksen: polvistuu maahan ja suutelee maata, jota hän on Sonjan mielestä häpäissyt. Lausuessaan ”Olen tappanut” sanat takertuvat kuitenkin kurkkuun. Kansa nauraa, Raskolnikov kärsii. Varsinainen romaani päättyy siihen kun Raskolnikov tunnustaa poliisilaitoksella rikoksensa.

Romaani päättyy epilogiin, jossa kerrotaan pidätyksen jälkeisistä tapahtumista. Raskolnikov tuomitaan lopulta vain kahdeksaksi vuodeksi pakkotyöhön, Sonja seuraa hänen mukanaan, pitää yllä kirjeenvaihtoa Dunjaan. Raskolnikovin asenne Sonjaa kohtaan on kuitenkin edelleen töykeän kylmä. Sonja käy säännöllisesti tapaamassa Raskolnikovia. Häneen luotetaan ja päästetään suhteellisen vapaasti liikkumaan vankien luona. Muut vangit alkavat pitää hänestä, mutta Raskolnikov torjuu.

Entä tuo otsikossa mainittu rakkaus? No, sekin lopulta syttyy, ja iskee kuin humahdus. Sonja sairastuu eikä häntä ole näkynyt muutamaan päivään. Raskolnikov huomaa kaipaavansa tätä. Hän ilahtuu, kun saa Sonjalta viestin. Siinä tämä kertoo olevansa vain vilustunut. Eräänä aamuna Sonja yllättäen ilmestyy. Sinä hetkenä he lopulta löytävät toisensa, kun vartijankaan silmät eivät onneksi osu kohdalle. Se on kuin koko ruumiin lävistävä voima, joka heittää Raskolnikovin Sonjan jalkoihin. Sonja ensin pelästyy, mutta sitten kun tilanne selvenee, hänen silmänsä alkavat säteillä pelkkää onnea.

Sonja ei edelleenkään yritä tyrkyttää uskoaan. Kun Raskolnikov sairastuu, hän itse pyytää Sonjalta Uutta testamenttia. Lukemaan hän ei ole vielä ryhtynyt, mutta käsissään hän on sitä jo pidellyt. Enää ei ole mahdoton ajatus, etteikö hän voisi Sonjalta jotain omaksua. Kun tunteet ovat lähestyneet, voisi myös rakkaan vakaumukselle olla sijaa. 

Romaanin lopussa rangaistusta on jäljellä vielä seitsemän vuotta, mutta rakastumisen hetkellä se tuntuu seitsemältä päivältä. Sitäkään Raskolnikov ei vielä tajua, kuinka kovalle työllä edessä oleva uusi elämä on lunastettava. Tulevaisuus on avoin, rakkaus antaa sille ainakin onnistumisen mahdollisuuden.